LAULUSTUDIO LAURA VIRTALA
Laulun- ja äänenkäytön tunteja, esiintymisvalmennusta ja musikaalilaulukursseja Helsingissä.
Kurssit sekä workshopit tilaamalla myös muualle Suomeen.
Laulustudio Laura Virtalan konsepti on syntynyt vähitellen täyttämään omalta osaltaan tyhjiötä, joka Suomessa on yksityisen puolen musikaalilaulunopetuksen saralla vallinnut. Laulustudion kantava ajatus on tarjota lisäkoulutusta musikaaleihin suuntautuneille laulajille ja näyttelijöille sekä muille tekniikan ja tulkinnan liitosta kiinnostuneille. Kursseilla ja workshopeissa tutkaillaan musikaalilaulun tekniikkaa ja estetiikkaa sekä laulun kautta näyttelemistä, eli laulamisen ja näyttelemisen yhdistämistä.
​
Vuodesta 2016 laulustudion koulutuksiin on osallistunut yli sata laulajaa ja laulunopettaajaa sekä näyttelijää ja alan opiskelijaa. Koulutukset on suunnattu ensisijaisesti ammattilaisille, alan opiskelijoille ja aktiiviharrastajille, mutta toisinaan koulutuksia järjestetään myös esimerkiksi nuorille tai vähemmän laulaneille.
​
Laura Virtala on opettajana selkeä ja johdonmukainen. Koulutuksiinsa Laura ammentaa vuosikymmenten varrella karttunutta osaamistaan musiikin, laulun, teatterin, tanssin ja kehonhuollon saralta. Tämä yhdistettynä selkeisiin pedagogisiin näkemyksiin sekä käsitykseen ihmisyyden ihmeellisyydestä ja jokaisen kohtaamisen ainutlaatuisuudesta, tekevät opetuksesta kokonaisvaltaista ja jokaisen yksilön tarpeet huomioivaa.
​
Koulutuksissa iso tekijä on ryhmässä oppiminen ja tekeminen. Muita kuuntelemalla ja seuraamalla oppii valtavasti ja iloisen sekä kannustavan ilmapiirin ja muiden osallistujien avulla oppiminen on hauskaa ja motivoivaa. Innostus tarttuu ja leviää!
​
Tutustu Laulustudio Laura Virtalan sivuihin ja löydä itsellesi sopivat kurssit. Tarjolla välillä myös yksilötunteja. Tervetuloa syventämään ihmeellistä matkaa oman äänen ja ilmaisun mahdollisuuksiin!

